keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Lämmin inspiroiva koti

Moikka! On mun vuoro kertoa mun tyylistä sisustaa ja mikä mun silmää miellyttää. Pohdittuani tätä aihetta havahduin ajatukseen, että oikeastaan minkälaiset sisustukset vaan voi ihastuttaa. Tykkään ajatuksesta käyttää väriä hillitysti sisustuksessa etenkin jos mukana muina "väreinä" käytetään mustaa, valkoista tai harmaan sävyjä. Tykkään sisustuksessa osittain myös kaikesta erikoisesta. Kuten Tikkurilan taika/helmiäismaaleilla maalatut seinät, täyttä rakkautta. Minun sisustukseen kuuluu myös tunne luonnosta ja tämän vuoksi myös kasvit ovat oleellisia tilassa, kuin tilassa.

Itse en ole tottunut jättämään seiniä valkoisiksi. Ainoastaan listat, ovet ja katto säilyttävät valkoisen pintansa, kuten nykyään on tavallista. Yksiväriseen huoneeseen onkin helppo tuoda ne valkoiset Ikean kalusteet. Viime aikoina kuitenkin oon yrittänyt työstää ajatusta sisustuksesta, jossa seinät jätettäisiin valkoisiksi ja materiaaleilla luotaisiin ehyt sisustuskokonaisuus. Olen myös kuullut sanottavan, että sisustussuunnittelijoiden kodit on usein lähes täysin valkoisia, kun he tulevat eri värien kanssa niin paljon tekemisiin töiden ohella. Itse en kuitenkaan ole vielä vakuuttunut asiasta, että neutraali ympäristö avaisi ovia uusille ideoille. Tässä siis hyvin hyvin pieni pala siitä millainen on minun mieleinen sisustus ja loppuun weheartista poimittuja kuvia, joissa voisin kuvitella asuvani ja kivoja yksityiskohtia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti